Eero Junkkaala on kirjoittanut useita Raamatun arkeologiaa käsitteleviä kirjoja. Tutkimus kuitenkin tuottaa jatkuvasti uutta ja siksi sitä on paikallaan päivittää.
Tässä kirjassa kerrotaan uusimmista löydöistä mutta kerrataan myös tärkeimpiä aikaisempia Raamatun historian kannalta merkittäviä tutkimustuloksia. Lisäksi kirjassa on lyhyitä lukuja, jotka valaisevat löytöjen merkitystä Raamatun ymmärtämiseen ja tulkintaan sekä oman elämämmekin kannalta.
Näistä tekstejä voi käyttää esimerkiksi hartauspuheiden, koulujen aamunavauksien tai raamattupiirikeskustelujen pohjana.
Kovakantinen, sivuja 220
Perussanoma Oy 2019
ISBN 9789518888348





