Kristinusko Rooman valossa (Laato Antti)

35,00 

Historiallisesti ja nykyajan ekumeenisissa piireissä Roomaa pidetään syystä kristinuskon keskuksena. Luterilaisessa traditiossa Roomaan on kuitenkin usein totuttu asennoitumaan epäillen. Syynä on Lutherilta opittu kriittinen suhtautuminen paavi-instituuttiin, joka vastusti ankarasti uskonpuhdistuksen perusperiaatteita.

Kristinusko Rooman valossa pyrkii avaamaan Rooman merkitystä kristinuskon keskuksena tarkastellen aihettaan lähinnä historiallisista ja kirkon varhaisista teologisista lähteistä käsin. Kirja pohtii syitä, jotka ajoivat Lutherin ja Rooman johtaman kirkon vastakkain, ja tekee myös selkoa siitä, millä tavalla tilanne on tänä päivänä muuttunut. Kirja kutsuu luterilaiseen teologiaan ihastuneen kristityn ajattelemaan Rooman rikkaasta kristillisestä perinnöstä uudella tavalla tuoreesti ja ekumeenisesti. Tosiasiaksi kun jää, että katolisena teologina Lutherin vaatimat monet uudistukset ovat lopulta tulleet oleelliseksi osaksi nykyisen katolisen kirkon toimintaa.

Professori Antti Laaton uutuuskirja soveltuu hyvin myös luterilaisen matkaajan oppaaksi Roomaan.

ISBN 9789518889277

Sidottu, sivuja 272

Kustannusosakeyhtiö Perussanoma

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789518889277 Osasto: Avainsana tuotteelle