Leena tahtoo maailmalle (Kaartinen Leena)

34,00 

Leena tahtoo maailmalle on Leena Kaartisen, ”lumikenttien lääkärin”, kuten Rauli Virtanen hänet nimesi, oma kertomus Jumalan ja elämän koulusta, matkasta lääkäriksi Afganistanin ja vähän Etiopiankin naisten, lasten ja miesten pariin.

Lastentautien ja lasten infektiotautien erikoislääkärin koulutuksen saanut Kaartinen (s. 1942) toimi kentällä käytännössä entisaikojen kunnanlääkärinä. Mikä sai hänet lähtemään? Auttamisen halu? Seikkailunhalu? ”Kaikkea tuota tarvitsin, mutta usko kantaa silloinkin, kun halu auttamiseen ja seikkailemiseen loppuu. Armoa tarvitsen päiväksi kerrallaan, ja armo kantaa!” toteaa Kaartinen, jonka Time-lehti valitsi vuoden 2005 eurooppalaisten sankarien joukkoon.

Uudessa elämäkerrassa Kaartinen kertoo myös omista juuristaan, Viipurista, isänsä ja äitinsä tarinasta sekä elämänmenosta sodan jälkeen.

”Tämä kirja kertoo, miten minusta tuli minä. Näen elämässäni kauttaaltaan Jumalan kasvatuksen, valmistelun, johdatuksen: Sain syntyä juuri tähän perheeseen, näine geeneineni, sain elää sodan jälkeistä niukkuuden aikaa ja jouduin sopeutumaan erilaisiin oloihin ja kulkemaan läpi ylivoimaistenkin vaikeuksien, yksinäisyyden ja itsetunnon kolhujen kautta kutsumusammattiini.”

Sidottu, sivuja n. 336

ISBN 9789518889178

Kustannusosakeyhtiö Perussanoma

 

Varastossa

Tuotetunnus (SKU): 9789518889178 Osastot: , Avainsana tuotteelle

Lisätiedot

Paino 569 g (gramma)
Mitat 21,7 × 14,7 × 2,7 cm (senttimetri)